tiistai 27. toukokuuta 2008

Koulu loppuu! Kesä alkaa! Tyhjyys tulee?

Hyvää iltaa minäitse. Viime postauksesta on kulunut suunnilleen kaksi kuukautta eli aivoni viesitittävät minulle, että taas olisi hyvä aika mennä kirjoittamaan jotain blogiin. Itsehän vihaan kaikkia netissä olevia kuvia tai asioita itsestäni, mutta luulisi tämän blogin olevan jotenkin kehittävää.

Aivan, eli koulu loppuu. Viimeisen koeviikon kurssinumerot: Matematiikka 5, Ruotsi 6, Filosofia 8-10, Psykologia 4-10 ja Venäjä 5-7. Aivan nappiin ei kaikki kurssit mennyt, mutta ei tarvitse tulla moralisoimaan tai mitä vain jeesustelemaan siitä että otin vähän löysästi tämän jakson, kuten pari muutakin, mutta ensi vuonna tsemppaan yhtä varmasti kuin huomenna siivoan huoneeni.

Niin, kesäkin tosiaan alkaa tässä samalla. Mitäs kesällä, menen tekemään viikoksi kaalitöitä kesäloman alussa. Meinasin säveltää biisin siellä, rumpukomppi ja lyriikatkin melkein valmiina. Basso vielä ja kitara tulee jos tulee.

Muusta en sitten tiedä mitä kesällä tulen tekemään. Hengailen varmaan kavereiden kanssa ja soitan ja kehitän musiikkia. Toivottovasti en vain löysäile koko kesää. Ja pitäisihän tuohon pelaamisharrastukseenkin paneutua vaikka suurin osa perheestäni voi suhtautua hiukan negatiivisesti liialliseen pelaamiseen, mutta sanokoot mitä sanovat, minä ainakin muistelen kaiholla nytkin viime heinäkuuta kun tuli pelattua päivittäin noin 10 tuntia Zeldaa. Ehkä tuo "saavutus" ei vanhempana ole niin siistiä, mutta sinä kesänä ja tänä kesänä ainakin!

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Blogin aloittaminen.

Surffailin tuttuun tapaan internetissä kun yhtä-äkkiä minun alkoi tehdä mieli kirjoittaa. Tämä blogihan minulla oli jo valmiina täällä, tehty joskus joululomalla kun en osannut edes puhua. Mutta siitä kirjoittamisesta, mietin, että jos kirjoittaisin aktiivisesti tänne blogiini asioita, niin se ehkä voisi parantaa minun äidinkielentaitoja. En tiedä, pitää kokeilla.

Ja nyt sitä asiaa, mitäköhän voisin kirjoittaa tänne? Täällä ei varmaan kukaan käy enää lukemassa, koska viime tekstini on tammikuun lopulta ja silloinkin vain vanhempi isosiskoni tiesi tästä blogista. Teksti olisi siis vain minua itseäni varten kirjoitettua.
Sehän tarkoittaa sitä, että jos minä kello neljän aikaa lauantai-sunnuntai yöllä haluaisin kirjoittaa Electric Wizardin musiikissa ilmenevästä kummallisesta pörinästä, niin voisin tehdä sen!Mutta eikö minulla muutenkin olisi tuollaisia mahdollisuuksia ja enkö muutenkin kirjoittaisi tätä blogia, jonka miellän päiväkirjaksi, vain itseäni varten? Kyllähän se niin on.

Nyt voisin vaikka kertoa nykytilanteestani: Käyn lukiota, jossa minulla on tällä hetkellä viides jakso meneillään. Jaksoa on mennyt nyt jo kolme viikkoa, eli enää kaksi varsinaista opiskeluviikkoa enää jäljellä. Tämä viikko ei ole edes kokonainen, joten vain yhdeksän päivää. Suurin haaste näiden yhdeksän päivän aikana on tehdä historian työ sosialismista.
Tässä viidennessä jaksossa minulla on koulu alkanut menemään ihan hyvin, testeistä on pääosin tullut vain ysejä, paitsi yhdestä äidinkielen tehtävästä sain 7½, mikä silti oli keskivertoa parempi. Tänään olen lukenut Seitsemän Veljestä loppuun ja minun pitäisi tehdä vielä englannin kotiaine ja lukea englannin sanakokekeeseen huomiseksi. Kotiaine ei ole niin suuri juttu mutta sanakokeeseen voisin kyllä lukea.

En jaksa selittää enempää nykytilanteestani, sen voisin tehdä myöhemmin tänään tai myöhemmin tällä viikolla. Tästä merkinnästä alkoi tulla liian typerältä tuntuva joten taidan lopettaa sen tähän.

lauantai 26. tammikuuta 2008

Aamu.

Heräsin tänään kello 12.48, tosin olin jo aiemmin ollut hereillä kun siskoni kävi juttelemassa elottomalle keholleni ja pisti kelloradion päälle ärsyttääkseen minua nousemaan ylös, vetäsin kelloradion tosin pois seinästä. Toisen kerran heräsin siihen kun tönäisin vahingossa kissaani jalalla ja tämä raapaisi minua takaisin kostoksi.

Aamupalaksi söin leipää ja perunajauhelihasosetta. Nyt olen tosin jo tietokoneella, iTunesista soi Metallican Orion vaikkakin ennen tätä soi 2-3 biisiä Pappisaarnaa. Kohta pitäisi lähteä kauppaan.

Normaali viikonloppu 'aamu'. Kyllä vain.

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Vuosi 2008

Alko paremmin kuin viime vuosi, ei muuta.